Visio ja missio
Suomi ja maailma ovat jatkuvassa muutoksessa. Oikeilla tiedoilla, hyvillä arvauksilla ja pitkäjänteisellä työllä voimme yhdessä vaikuttaa tulevaisuuden muotoutumiseen. Tutkimus ja siihen perustuva vaikuttaminen tukevat tätä pyrkimystä. Oma panokseni on tuottaa sekä rakentavia että kriittisiä näkökulmia, kuten myös uutta tietoa, parempaa huomista varten.
Pyrin seuraamaan laajasti uskontoon ja maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä nyky-Suomessa ja -maailmassa. Lisäksi olen kiinnostunut tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan leikkauspisteistä, kuten uskonto-, ulkomaalais- ja kotoutumispolitiikasta. Käyn säännöllisesti luennoimassa ja toimin asiantuntijana erilaisissa tilaisuuksissa, jotka liittyvät maahanmuuttoon ja uskontoon nyky-Suomessa.
Keskeiset kiinnostuksen kohteeni voi tiivistää seuraavalla tavalla.
- Uskonnolliset ja yhteiskunnalliset muutokset globalisoituvassa maailmassa
- Kansainvälinen muuttoliike, etnisyys, maahanmuuttajayhteisöt ja integraatio
- Yhteiskuntapolitiikka, hyvinvointiyhteiskunnan murros ja vähemmistökysymykset Suomessa ja Euroopan unionissa
- Kulutus- ja kilpailuyhteiskunnan vaikutus uskonnollisiin yhteisöihin ja identiteettipolitiikkaan
Ajankohtainen tutkimus
Tällä hetkellä tutkimukseni käsittelevät muslimiyhdyskuntien suhteita julkishallintoon, sekä uskonnollistamis- ja turvallistamisprosessien vaikutuksia suomalaiseen vähemmistö- ja integraatiopolitiikkaan. Tutkimus on osa The Governance of Transnational Islam in Finland, Ireland and Canada -hanketta. Tämän lisäksi olen mukana Åbo Akademi uskontotieteen Post-secular culture and a changing religious landscape in Finland -huippuyksikössä sekä Transnational and Local: The Social Integration of Immigrant Communities -hankkeessa.
Tulevat julkaisut
Julkaisuajankohdat ovat suuntaa-antavia.
- Maahanmuutto ja sukupolvet -kirja 2010
- Maahanmuuttomaa Suomi -pamfletti 2010
- South Asian Religions in the Nordic Countries -teemanumero 2010
Kansainvälisyys
Tutkimuksiini liittyen olen käynyt hakemassa ideoita ja uusia näkökulmia lukuisten konferenssien lisäksi ulkomailta. Syksyllä 1999 olin kolme kuukautta vierailevana tutkija Leedsin yliopiston teologian ja uskontotieteen laitoksella, jossa tutustuin professori Kim Knottin uskontoa ja paikallisuutta koskevaan työhön. Marraskuun 2000 vietin Kööpenhaminan yliopiston uskontohistorian laitoksella, jolla työskentelee muun muassa uskontoa ja globalisaatiota tutkiva Margit Warburg sekä uusien uskonnollisten liikkeiden ekspertti Mikael Rothstein. Joulukuussa 2003 vietin kaksi viikkoa vierailevana tutkijana Århusin yliopiston laitoksella The Center for Multireligious Studies. Tammikuussa 2006 vietin kaksi viikkoa professori Martin Baumannin uskontotieteen laitoksella Luzernin yliopistossa Sveitsissä. Keväällä 2008 vietin kaksi kuukautta uskontotieteen laitoksella Ottawan yliopistossa, Kandassa, jossa toimii muun muassa globalisaatioon erikoistunut professori Peter Beyer.
Aikaisempi tutkimus
Ensimmäisestä toisen sukupolven islamiin Suomessa, Suomen Akatemia (2007-2010)
Suomen Akatemian rahoittama kolmivuotinen hankkeeni on nimeltään ”ensimmäisestä toisen sukupolven islamiin Suomessa”. Hankkessa perehdyn Suomessa toimivien moskeijayhdyskuntien toimintaan vierailemalla niissä paikan päällä ja haastattelemalla moskeijoiden aktiiveja. Tutkimuksen fokusessa oli moskeijayhdyskuntien merkitys, niiden nuorisotoiminta ja suhteet viranomaisiin. Tutkimuksen teoreettinen tausta tulee ajankohtaisesta uskontoa, etnisyyttä, kansainvälisiä muuttoliikkeitä, globalisaatiota ja yhteiskuntapolitiikkaa koskevasta tutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksia tulen julkaisemaan vielä vuosien 2010 ja 2011 aikana.
- 2010, Chehab, Khodr. Kansallisbiografia II. Helsinki: SKS.
- 2010, Hajjar, Anas. Kansallisbiografia II. Helsinki: SKS.
- 2010, Kytö, Hülya. Kansallisbiografia II. Helsinki: SKS.
- 2010, Mohamed, Ahmedane. Kansallisbiografia II. Helsinki: SKS.
- 2009, The Study of Immigrant Youth in Finland. Forum 21: European Journal on Child and Youth Research 4 (12/2009), 23–27.
- 2009, Musliminuoret-teemanumero. Nuorisotutkimus 27(3). [Tuomas Martikainen, toim.]
- 2009, Finland. Jørgen S. Nielsen, Samim Akgönül, Ahmet Alibašić, Brigitte Maréchal & Christian Moe (eds.), Yearbook of Muslims in Europe. Volume 1. Leiden: Brill, 117–226
- 2009, Finland. Göran Larsson (ed.), Islam in the Nordic and Baltic Countries. London: Routledge, 76–89.
- 2009, Kirkko ja islam -työryhmä vuosina 1988–2008. Kirkko ja islam -julkaisuja 2. Helsinki: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain neuvoston (KUN) asettama kirkko ja islam -työryhmä. 35 s.
- 2009, Uudet maahanmuuttajat, etenkin muslimit – kielten ja kulttuurien kirjo. Suomen kansalliset vähemmistöt – kulttuurien ja kielten rikkautta. Helsinki: Minority Rights Group Finland, 70-76. [Martikainen, Tuomas & Lehtinen, Isra]
- 2008, Islam Suomessa: Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: SKS. 276 s. [ Tuomas Martikainen, Tuula Sakaranaho & Marko Juntunen, toim.]
- 2008, Muslims in Europe - Bridging the gap between cultural diversity and societal integration. OSCE Review - European Security 15 (3), 14-15.
Monikko-hanke, Väestöliitto (2005-2007)
Toimin vuosina 2005–2007 tutkijana Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella Monikko-hankkeessa. Kyseessä oli tutkimus- ja kehittämishanke, jolla tähdättiin tasa-arvon ja työhyvinvoinnin edistämiseen työpaikoilla. Osatutkimukseni koski maahanmuuttajanaisia ja työmarkkinoita Suomessa. Projektin keskeiset tulokset julkaistiin Maahanmuuttajanaiset-kirjassa (Martikainen & Tiilikainen, toim., 2007). Lisäksi teimme useita pienempiä katsauksia koskien mm. intialaisten ja nepalilaisten naisten asemaa Suomessa (Martikainen & Gola, 2007), moninaisuudesta tulevaisuuden työmarkkinoilla ja katsauksen erilaisiin toteutettuihin ja meneillään oleviin maahanmuuttajaprojekteihin (Ruhanen & Martikainen, 2006).
- 2007, Perhe- ja avioliittomuuttajat lohkoutuneilla globaaleilla työmarkkinoilla: tapaustutkimus intialaisista ja nepalilaisista naisista Suomessa, Työ ja ihminen 21 (lisänumero 2), 651-662.
- 2007, Maahanmuuttajanaiset: Kotoutuminen, perhe ja työ. Helsinki, Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. [Tuomas Martikainen & Marja Tiilikainen, toim.]
- 2007, Women from the Indian Subcontinent in Finland: Patterns of Integration, Family Life, Employment and Transnationalism among Marriage Migrants. Helsinki: Väestöliitto, Population Research Institute. [Tuomas Martikainen & Lalita Gola]
- 2006, Kykyjen mosaiikki? Suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä moninaisuudesta työelämässä vuonna 2020. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. [Elina Moisio & Tuomas Martikainen]
- 2006, Maahanmuuttajaprojektit: Hankkeet ja hyvät käytännöt. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. [Milla Ruhanen & Tuomas Martikainen]
Väitöskirja, Åbo Akademi (1997-2004)
Väitöskirjani käsitteli maahanmuuttajien uskonnollista toimintaa Turun kaupungissa globalisaatioteorioiden valossa. Olennaisia aihepiirejä väitöstutkimuksessani olivat paikallisuuden monitasoisuus (glokaali), kansainväliset yhteydet, maahanmuutto ja median rooli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paikallisen uskonnollisen kentän määrittymistä suhteessa paikalliseen, kansalliseen ja kansainväliseen uskonnolliseen ympäristöön. Samanaikaisesti se analysoi nyky-Suomen uskonnollista tilannetta sekä tiettyjä siinä tapahtuvia muutoksia. Tutkimuksen nimi on Immigrant Religions in Local Society: Historical and Contemporary Perspectives in the City of Turku.
Tutkimus jatkoi kiinnostustani turkulaisiin uskonnollisiin yhteisöihin, joka alkoi pro gradu -tutkielmassani Moniarvoinen Turku, joka oli osa Turun yliopiston uskontotieteen oppiaineen jo 1970-luvulla alkanutta Turun uskonnollinen kenttä -projektia. |